Oi, ihanaa avata blogialusta pitkästä aikaa! Postaustahdista on varmasti välittynyt kiire ja ehkä jopa se taustalla hengaillut epävarmuus koko blogista. Ei niin, etteikö kirjoittaminen (ja kuvaaminen) olisi ihanaa. Ongelma on ollut kirjoittajan korvien välissä.
Oman blogin tyylilaji oli ennen aika selvä - lifestyle. Jäin kuitenkin pyörimään paikoilleni siihen, etten jossain vaiheessa enää osannut hahmottaa omaa tyylilajiani. Takerruin siis muotoseikkaan. Sinänsä ihan turhaa, en vastaa kenellekään siitä, mitä tänne kirjoitan. Valitsen yhteistyökumppanit jos niitä tulee. Kukaan ei odota minulta yhtään mitään, minulla ne odotukset on!
Oli. Onneksi voi puhua menneessä aikamuodossa jo.
Ajattelin, että jatkan sillä otteella, mikä tällä hetkellä hyvältä tuntuu. Kirjoitan ja kuvaan juuri niin randomeita osioita omasta elämästä tai asioista, joita elämässäni tarkkailen, kun haluan ja hyvältä tuntuu. Teen sen kuitenkin enemmän omalla äänellä kuin tähän mennessä. Vitsi miten helposti se oma ääni, oma minä, katoaa jonnekin muinaishistoriaan, ja meistä tulee yhteiskunnan tuotteita. Uskontojen tuotteita. Näennäisen turvan, keinotekoisen yhdenmukaisuuden, tuotteita. Tässä saa ihan tosissaan taistella ja tehdä työtä pitääkseen lipun korkealla sen edestä, että ei kadota itseään. Nyt joku epäilee, että Konkistadorista tuli Zeitgeistilainen. Ei välttämättä huono epäily, siellä ajatellaan ihan hyviä ajatuksia, mutta enpä taida tarvita kerhoa näille ajatuksilleni. Huutelen niitä täällä internaatissa keskenäni sitten vaikka :) Taitaa olla iso ongelma itseasiassa juurikin siinä, että me ei tavoiteta syvemmällä tasolla sitä yhtenäisyyttämme...toistemme ja kaiken kanssa. Sitä yritetään keinotekoisesti ylläpitää ja muodostaa mikä on ihan huvittavaa, koska aito yhteys ja yhdenmukaisuus on jo olemassa.
Olen rajannut blogin sisältöä aika paljon aikaisemmin. Itseasiassa, olen rajannut elämääni vähän kaikilta niin kauan kuin muistan. Yksi pala sinne, toinen tänne, ei kellekään oikein kunnolla. Olen kaiken lisäksi tehnyt sen täysin tietoisesti. Miksi? Muiden mielipide on kiinnostanut liikaa. Mikäli annan pienen osan, ei negispalautekaan voi olla kovin iso. Tai torjunta. Tai mitälie. Olen ihminen, joka tulisella leijonaluonteellaan elää toisaalta hyvinkin kuuluvasti, toisaalta täysin piilotellen kynttiläänsä pakan alla, so to speak.
Ihmiset pelkäävät näyttää yhtäaikaisesti omaa vahvuuttaan ja omaa heikkouttaan. Ollaan mieluummin vähän jotain siltä väliltä, mieluummin vähän mauton kuin liian mausteinen. Suuntaan tai toiseen.
Siinä käy vaan niin, että rajoittaessa sitä, mitä Minä oikeasti on, evätään mahdollisuus a) tutustua kunnolla b) antaa muillekin esimerkki siitä, että on ihan ok olla oma itsensä ja jopa peittelemättä. Näin käy monelle, jopa meille, jotka olemme rakentaneet oman uran muiden henkiselle auttamiselle. On armollista ja liikuttavaa saada olla kesken ja saada olla vaillinainen. Itselleni olen sen luvan antanut, kukaan sitä ei tuonut. Olen hämmästellyt muutenkin viime aikoina sitä, miten paljon lähtee vain kertakaikkiaan sieltä ITSESTÄ. Tätä tässä omassa työssä haluaa nykyään tuodakin esiin. Jännä juttu - siinä vaiheessa, kun aloin päästä "isoille lavoille" puhumaan näistä asioista, ei omalla näkyvyydellä enää ollut merkitystä. Myönnän nimittäin, että joku osa itsestä halusi joskus suureksi puhujaksi ja valmentajaksi. Miksi? En ihan tavoita enää sitä...Hyväksynnän ja rakkaudenkaipuu ottaa monia muotoja. Meissä ihan jokaisessa! Nykyään ajattelen, että ei mulla ole oikeastaan mitään annettavaa kenellekään. Paitsi toivottavasti se hyväksytyksi tulemisen tunne, vailla mitään kummempaa tekemistä tai suorittamista. Ja se taas kumpuaa vain siitä, että hyväksyn itseni täysin. Sama pätee sinuun ja lähipiiriisi. Työhösi. Harrastuksiin. Ihan kaikkeen. Omaan henkiseen kasvuun.
Sinä olet hieno ja arvokas vailla niitä rakennettuja (tai annettuja, muiden määrittelemiä) kerroksia. Sen ehkä haluaa sanoa tähän loppuun. Oikeastaan et "tule miksikään" tullessasi enemmän omaksi itseksesi, koska olethan aina ollut se jo. Kaikki turha alkaa vain tippua pois. Saa kommentoida, tänne tai Instaan. Palaillaan :)
// It´s good to be here. Some readers may have noticed some uncertainty in my blogging. I´m not saying I don´t love writing or taking pictures. It´s all in my head actually. Some kind of comparing, ghostly expectations of some sort without any outside reference....it´s just me and my own uncertainties, like always! There´s nothing outside, I discovered once again. I used to have pretty clear style with my lifestyle -blogging.
I loved writing funny day-to-day acknowledgements about my life, about my style, my job, my studies...something changed and I started to feel less at ease with what I wrote. What I gave to this "blog society" through this teeny-tiny blog. All this was kinda healthy, though.
Right now I feel like I can blog more freely. Tell about some parts of my life I hadn´t previously. This is such a cliché, but I feel like I can speak through my own voice. I really, really, really like this person I´m becoming. Actually, maybe it´s about un-doing myself, like they say in some esoteric traditions. There´s absolutely nothing wrong with me, or anyone else, it´s just that while we live our lives all this excess data sticks in. We become less ourselves and more like our surrounding society wants us to be. Without us even realizing this! Undoing yourself is like stripping off excess layers of this skin somebody else gave you and you didn´t even realize it...wow. So you don´t actually become yourself cause you were always there in the first place!
No wonder people are so lost. So out of touch. So ready to search for all kinds of fulfillment outside themselves. And hey I´m talking about myself here also! I´ve tried to "belong", in many, many, many, endless, possible ways. Without realizing (until now) that I Belong, automatically, to everything. That I can, ha, sing my own song without having to neither be apologetic nor defensive. Those were my two favorite positions btw.
Fear neither your strength nor your weakness.So, I´m not gonna restrict as much as I used to. It´s not a conscious choice exactly. i just think that in general in life there´s not a lot more you can do than just be yourself so people can both get to know who you REALLY are without those excess layers and also at best get an insight that it´s ok for EVERYONE to be themselves. I don´t have a particular wish to be seen, not anymore. I kinda wish that through my work and maybe even this blog other people would feel they can be themselves. Have the freedom to express who they are.
There´s too much mimicry in the world, especially among young people. Even sometimes when we stand out, we stand out as wanting to be someone else! What a paradox...Hey you. Yes, you. You´re gorgeous just the way you are.
Wow, a lot of words and no pictures whatsoever. Maybe next time :)
Thanks, bye.//